PK-yrityksissä on paljon perheyrityksiä, joissa työskentelee siten useita samaan perheeseen kuuluvia perheenjäseniä. Tällöin palkkoja laskettaessa ja maksettaessa vastaan tulee erilaisissa tapauksissa poikkeuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, kun perheenjäsenen palkkaa maksetaan. Poikkeukset liittyvät palkkojen käsittelyyn eri yhtiömuodoissa, palkkojen vähennyskelpoisuuteen tuloverotuksessa sekä perheenjäsenen sosiaaliturvaan ja palkan sivukulujen käsittelyyn. Asioita käsitellään lähtökohtaisesti tässä juuri näiden tapausten kannalta. Otetaan siis pieni katsaus eri yhtiömuodoittain olennaisimpiin tilanteisiin.

 

Toiminimi / elinkeinonharjoittaja

Katsotaan asiaa ensiksi palkan vähennyskelpoisuuden ja tuloverotuksen näkökulmasta ja sen jälkeen perheenjäsenen sosiaaliturvan eli palkan sivukulujen näkökulmasta. Pääsäännön mukaan aviopuolisolle ja alaikäiselle lapselle, joka ei ennen verovuotta ole täyttänyt 14 vuotta, maksettava palkka ei ole verotuksessa vähennyskelpoista (TVL 16§). Eli tähän pätee sama sääntö kuten yrittäjälle itselleenkin, “palkka” yrityksestä otetaan yksityisottoina ja yrityksen tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Tuloverotuksessa yritystulo sitten verotetaan puolisoiden kesken. Esimerkiksi jos työpanos yrityksessä on tasan 50% / 50%, niin yrityksen verotettava tulo jaetaan tässä suhteessa yrittäjäpuolisoiden kesken. Tässä oli kyse siis aviopuolisoista ja avopuoliso tuo tähän soppaan hieman oman mausteensa ja avopuolisolle maksettavan palkan käsittely riippuu siitä, onko avopuolisoilla yhteinen lapsi. Jos puolisoilla on yhteinen lapsi, niin avopuolisoa käsitellään, kuten aviopuolisoa ja jos yhteistä lasta ei ole, niin avopuolisolle voi maksaa yrityksen tulosta vähennettävää palkkaa.

Puolison sosiaaliturvaan liittyvien palkan sivukulujen käsittely riippuu tietysti edellä mainituista asioista. Yksityisen elinkeinonharjoittajan tai toiminimellä toimivan yrittäjän aviopuolison työskentely yrityksessä vakuutetaan YEL:n mukaan. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa yrittäjän aviopuolison vakuuttaminen ei ole pakollista. Aviopuolisolle voi kuitenkin ottaa vapaaehtoisen lakisääteisen tapaturmavakuutuksen. Työttömyysvakuutuksessa YEL-vakuutettu aviopuoliso katsotaan yrittäjäksi, eikä hänen osaltaan tarvitse maksaa työttömyysvakuutusmaksuja. Avopuolisoa käsitellään eläkevakuutuksessa, työttömyysvakuutuksessa ja sairausvakuutuksessa kuten aviopuolisoa, joten näiden kannalta ei vaadita yhteistä lasta.

 

Henkilöyhtiö / Avoin yhtiö ja Kommandiittiyhtiö

Henkilöyhtiöissä puolison ja perheenjäsenien palkat maksetaan ihan normaalina yrityksen verotettavasta tulosta vähennettävänä palkkana, jos puoliso ei ole yhtiömies. Jos myös puoliso on yhtiömies, niin hän voi tehdä myös yksityisnostoja tai hänelle voidaan maksaa tuloverotuksessa vähennyskelpoista palkkaa. Avainasia tässä tuloverotuksen kannalta on siis onko puoliso yhtiömies vai ei. Yrityksen tulos sitten taas verotetaan sopimuksella sovittujen tulo-osuuksien mukaisesti yhtiömiesten kesken.

Sosiaaliturva ja palkan sivukulut menevät kutakuinkin saman kaavan mukaan. Henkilöyhtiöissä työskentelevä yhtiömies vakuutetaan lähtökohtaisesti YEL:n mukaan. Poikkeuksena on kuitenkin  kommandiittiyhtiössä palkkaa vastaan työskentelevä äänetön yhtiömies, joka vakuutetaan TyEL:n mukaan. Palkkaa vastaan henkilöyhtiössä työskentelevä aviopuoliso, joka ei ole yhtiömies, vakuutetaan TyEL:n mukaan. Mikäli ei-yhtiömies aviopuoliso työskentelee henkilöyhtiössä ilman palkkaa, jää hänen työskentelynsä työeläketurvan ulkopuolelle. Samoin käy ilman palkkaa työskentelevän äänettömän yhtiömiehen työskentelyllä kommandiittiyhtiössä. YEL-vakuutettu puoliso ei kuulu myöskään lakisääteisen tapaturmavakuutuksen, eikä työttömyysvakuutuksen piiriin, kuten TyEL-vakuutettu puoliso taas kuuluu.

Sairausvakuutuksessa YEL-vakuutettu yrittäjän aviopuoliso maksaa yrittäjän sairausvakuutusmaksuja ja TyEL-vakuutettu palkansaajan vastaavaa. Avopuolison palkkaa käsitellään eläkevakuutuksessa, työttömyysvakuutuksessa ja sairausvakuutuksessa kuten aviopuolisoa.

 

Osakeyhtiö

Osakeyhtiöstä ei voi nostaa yksityisnostoja, kuten toiminimestä tai henkilöyhtiöistä, vaan kaikki maksetut palkat vähennetään yrityksen verotettavasta tulosta. Yrityksen viivan alle jäänyt verotettava tulos verotetaan suoraan yritykseltä ja yrittäjälle, yrittäjän puolisolle tai lapselle maksettava palkka verotetaan heidän henkilökohtaisena palkkatulona.

Eläkevakuutuksessa osakeyhtiössä toimivan yrittäjän aviopuoliso, joka ei ole yrityksen osakas, vakuutetaan aina TyEL:n mukaan. Jos yrittäjän aviopuolisolla on itsellään yksikin osake, johtava asema (hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, tmv.) yrityksessä ja perheessä yli 50 prosentin omistus tai määräysvalta osakeyhtiössä, vakuutetaan aviopuoliso kuitenkin YEL:n mukaan. Myös johtava asema ja yli 30 prosentin henkilökohtainen omistus tai määräysvalta vievät aviopuolison YEL-vakuuttamisen piiriin. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin YEL-puoliso ei kuulu.

Työttömyysvakuutuksen kannalta asia menee hieman eri kaavalla. Yrittäjäksi työttömyysturvassa katsotaan myös yrityksen osaomistaja. Osaomistajana pidetään yrittäjän aviopuolisoa, joka työskentelee johtavassa asemassa (hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, tmv.) yrityksessä, jossa hänellä itsellään on vähintään 15 prosenttia tai hänellä yhdessä varsinaisen yrittäjän ja samassa taloudessa asuvien muiden perheenjäsentensä kanssa on vähintään 30 prosenttia osakepääomasta, osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määrämisvalta (esim. välillisen omistuksen kautta). Osaomistajana pidetään myös aviopuolisoa, joka ilman johtavaa asemaa työskentelee yrityksessä, jossa hänellä itsellään tai hänellä yhdessä varsinaisen yrittäjän ja samassa taloudessa asuvien muiden perheenjäsentensä kanssa on vähintään puolet osakepääomasta, osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräysvalta. Yrityksen osaomistaja maksaa palkoistaan osaomistajan työttömyysvakuutusmaksua ja yritys maksaa näiden palkkojen perusteella työnantajan työttömyysvakuutusmaksua. Muissa tapauksissa maksetaan normaali työntekijän ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu. Jotta osaomistaja voi saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa, tulee hänen liittyä yrittäjien työttömyyskassaan.

Sairausvakuutuksessa YEL-vakuutettu yrittäjän aviopuoliso maksaa yrittäjän sairausvakuutusmaksuja ja TyEL-vakuutettu palkansaajan vastaavaa. Avopuolisoa käsitellään eläkevakuutuksessa, työttömyysvakuutuksessa ja sairausvakuutuksessa kuten aviopuolisoa.

Perheenjäsenen työttömyysturvaan tulossa muutos

Yrittäjän perheenjäsenten työttömyysturvaan on kuitenkin tulossa muutos 1.7.2019 alkaen, jolloin perheenjäsen katsotaan yrittäjäksi vain, jos hänellä on suoraa omistusta yritysestä tai määräysvaltaa. Perheenjäsentä kohdellaan tästä eteenpäin työttömyysturvan osalta kuten työntekijää, eikä siten kuin yrittäjää.

 

Eri yhtiömuodoilla on hieman erilaisia ehtoja perheenjäsenille maksettuihin palkkoihin liittyen. Aina kun perheenjäsen aloittaa palkkatyöt yrityksessä, on kiinnitettävä  huomioita siihen, että palkka käsitellään oikein. Asia kannattaa siis varmistaa tapauskohtaisesti aina yrityksesi palkanlaskijalta tai jos lasket palkat itse, niin kannattaa kysellä vaikka tilitoimistosta!

 

Edit 18.3.2019 Lisätty tuleva perheenjäsenen työttömyysturvan parannus

 

LÄHTEET:

Tuloverolaki 30.12.1992/1535

Laki Elinkeinotulon verottamisesta 24.6.1968/360

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo:n verkkosivut: https://www.elo.fi/yrittaja/tietoa-yel-vakuutuksesta/kenelle-yel-vakuutus

Työllisyysrahaston verkkosivut: https://www.tyollisyysrahasto.fi/tyottomyysvakuusmaksut/tyottomyysvakuutusmaksuvelvollisuus/

Suomen Yrittäjien verkkosivut: https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/yrittaja-ihmisena/yrittajan-toimeentuloturva/perheenjasenen-toimeentuloturva-317986